Hyvinvointia keholle ja mielelle

 Rosen- ja vyöhyke­terapia - Turku

Ajatusvoima tarjoaa koko kehon vyöhyketerapiaa, eli refleksologiaa, sekä Rosen-kehoterapiaa. Olen myös loppuvaiheessa fysioterapeutin opinnoissa, ja tullessasi vastaanotolleni käytän kaiken osaamiseni sinun hyvinvointisi tueksi. Toiveidesi ja tarpeidesi mukaan voin tehdä myös esim. niska-hartiaseudun rentouttavaa hierontaa, vagus-hermon aktivointia tai energiahoitoa. Kehohoitoon voimme yhdistää myös tunnetaideterapeuttisen maalaushetken, jolla pääset luovin keinoin purkamaan ja tulkitsemaan sisäisiä tunteitasi. Voit kertoa tilanteestasi ja toiveistasi etukäteen, tai voimme hoitoon tullessasi pohtia yhdessä, mikä palvelee sinua juuri sillä hetkellä parhaiten.

Ajattelen, että ihminen on kokonaisuus, jossa hyvinvointiin vaikuttaa paitsi fyysinen todellisuus, myös tunteemme ja ajatuksemme, joihin vaikuttaa vahvasti koko historiamme, menneet kokemuksemme sekä geeniperintönä tai perheemme tunneilmastona menneiltä sukupolvilta kulkeutuneet mallit. Näihin kaikkiin meillä on mahdollisuus vaikuttaa, eli perittyä materiaaliakin voimme muuttaa, kunhan tiedostamme omat mahdollisuutemme ja otamme vastuun omasta hyvinvoinnistamme.

Ajatusvoiman hoitotilassa voit pysähtyä aistimaan miten kehosi oikeasti voi ja mitä sisälläsi liikkuu. Tarjoamillani kehohoidoilla pyrin tuomaan hermostollesi turvaa, joka auttaa sitä siirtymään lepotilaan, jolloin myös mielesi voi rauhoittua, käsittelemättömät tunteet voivat vapautua, ja elimistösi voi aktivoida luonnollisen kykynsä tasapainottaa ne toiminnot, jotka ovat paineen alla menneet pois tasapainosta. Tästä yleensä seuraa ainakin syvempi hengitys, parempi yöuni ja palautuminen, sekä vähentyneet kehon kivut.

Ajatusvoiman hoitotila sijaitsee Turun ja Kaarinan rajalla Piispanristillä, ja vastaanotolleni olet tervetullut omana itsenäsi, juuri sellaisena kuin tällä hetkellä olet.

Vyöhyketerapia

Rosen-terapia

  • Rentoutuminen
  • Itsetuntemus
  • Tasapaino

mITÄ, MILLAISTA JA KENELLE?

Vyöhyke­terapia - Turku

Vyöhyketerapia on kokonaisvaltainen hoitomenetelmä:

Vyöhyketerapiassa kehon erilaisia häiriötiloja käsitellään heijastejärjestelmien kautta. Näitä heijasteita on korvalehdissä, jalkaterissä, säärissä, kasvoissa, päässä ja koko keholla. Käsittely aktivoi kehon omaa kykyä tasapainottaa itseään ja tukee siten hyvinvointiasi.

Vyöhyketerapia on käytössä ympäri maailmaa: 

Vyöhyketerapian juuret ovat Amerikan intiaanien perinteisissä parannusmenetelmissä, ja viitteitä vyöhyketerapian käytöstä on löydetty myös esim. Kiinasta ja Egyptistä. Menetelmä perustuu pitkään kokemusperäiseen tietoon kehon heijastealueista, joiden käsittelyllä pystytään vaikuttamaan kehon toimintoihin mm. hermoston tasapainottumisen ja aineenvaihdunnan tehostumisen kautta.

Vyöhyketerapia sopii monenlaisiin tarpeisiin:

Sopii monenlaisiin tarpeisiin: Vyöhyketerapiaa voivat hyödyntää kaikenikäiset – erityisesti ne, jotka hakevat apua stressistä palautumiseen, kroonisiin kipuihin, päänsärkyyn, hormonaalisiin häiriöihin, unen tukemiseen tai hermoston rauhoittamiseen.

Lempeä kehoterapiamuoto:

Rosen-terapia yhdistää lempeän kosketuksen ja läsnä olevan vuorovaikutuksen, ja sen tavoitteena on syvien lihasjännitysten vapautuminen sekä kehotietoisuuden lisääntyminen.

Perustuu kehon ja mielen yhteyteen:

Kaikki kokemuksemme kulkevat kehomme muistissa, vaikka emme niitä tietoisesti edes muistaisi. Käsittelemättä jääneet tunteet jäävät lihasjännityksiksi, joiden sisällä pitäminen kuormittaa meitä huomaamattamme kaiken aikaa. Ne rajoittavat vapauttamme ilmaista itseämme tavalla, joka olisi meille sisäisesti luontaista.

Sopii monille eri elämäntilanteissa:

Rosen-terapia voi tukea erityisesti niitä, jotka kokevat liiallista stressiä, uupumusta, alavireisyyttä, ahdistusta tai kehollisia kipuja. Se sopii myös hyvin halutessasi vahvistaa ymmärrystäsi kehon ja mielen yhteydestä, tai vaikka purkaa menneiltä sukupolvilta perimääsi tunnetaakkaa, jota et tahdo enää välittää eteenpäin omille lapsillesi tai muuten antaa vaikuttaa siihen, miten elät omaa elämääsi.

Mitä, millaista ja kenelle

Rosen-­terapia - Turku

Tuntuuko, että keho tai mieli kaipaisi huomiota?

Ovatko nämä hoito­muodot sinulle vielä tunte­mattomia? 

Haluatko kysyä jotain ennen ajanvarausta?

Rosen- ja vyöhyketerapia ovat kehon kautta vaikuttavia hoitomuotoja, jotka sopivat kenelle tahansa. Ei tarvitse olla erityisen “henkinen” tai kiinnostunut täydentävistä hoidoista.

Moni hakeutuu hoitoon puhtaasti fyysisen jännityksen, stressin tai kehon kiputilojen vuoksi. Samalla usein avautuu tilaa myös mielen tasolla, mutta mitään ei tarvitse selittää, analysoida tai uskoa. 

Riittää, että saavut omana itsenäsi. Kyse on inhimillisestä kohtaamisesta ja lempeästä kosketuksesta, ei mystiikasta.

Rosen-terapia sopii aikuiselle ihmiselle, joka on valmis kohtaamaan omat tunteensa. Se ei sovellu alaikäisille, koska nuorilla tunteiden käsittelykyky ei ole vielä täysin kehittynyt. Se ei myöskään ole hyväksi, jos on akuutisti jokin suuri kriisi menossa, koska silloin keho yleensä tarvitsee suojajännityksiä selvitäkseen tilanteesta. Rosen-terapia ei myöskään sovellu, jos ihmisellä on voimakas psyykelääkitys, psykoosialttius tai hän on päihteiden vaikutuksen alainen.

Koko kehon vyöhyketerapia sopii kaiken ikäisille, mutta raskauden ensimmäisellä kolmanneksella sitä ei suositella. Hoito on elimistöä puhdistava, joten muista kertoa, jos sinulla on kehossa vierasesineitä, jotta niiden heijastealueita ei käsitellä liian voimakkaasti. Myös lääkityksistä kannattaa mainita, jotta niiden mahdolliset vaikutukset osataan huomioida. Rokotuksen jälkeen on hyvä antaa kulua väh. 2 viikkoa ennen vyöhyketerapiaan tuloa.

Mitään kehohoitoja ei suositella, jos on akuutti tulehdustila, aktiivisessa hoitovaiheessa oleva syöpä tai jokin muu vakava sairaus, joka ei ole hoitotasapainossa.

Rosen- ja vyöhyketerapia ovat molemmat kehohoitoja, mutta niissä käytetään erilaista lähestymistapaa.

Rosen-terapiassa kehoa käsitellään lempeällä, mutta kuitenkin tuntuvalla kosketuksella pyrkien vapauttamaan lihasjännityksiä, jotka ovat voineet jäädä kehoon käsittelemättömien tunteiden seurauksena. Joskus nämä jännitykset vapautuvat ilman suurempia tunnekokemuksia, mutta joskus tunteet nousevat pintaan ja meidän on koettava ne ennen niiden haihtumista. Tämä ei ole aina miellyttävää, mutta yleensä jälkeenpäin olo on vapautuneempi ja saatamme tehdä oivalluksia reaktiotavoistamme.

Koko kehon vyöhyketerapiassa taas käsitellään heijastealueita korvalehdiltä, jalkateristä ja sääriltä, sekä mahdollisesti muualtakin keholta. Käsittelyä tehdään käsin hieromalla ja myös hoitopuikoilla painamalla, tai rapsuttelemalla. Tässä hoidossa sinä saat vain rentoutua, vaikka toki jotkin heijastepisteet saattavat tuntua aroilta, jos niihin heijastuvat elimet tai toiminnot ovat kovan rasituksen alla. Käsittelyllä pyritään aktivoimaan kehon omat paranemismekanismit ja tasapainottamaan häiriintyneitä toimintoja. Usein tässäkin lihasjännitykset vähenevät, mutta emme niin tietoisesti keskity niihin liittyviin tunteisiin tai toimintamalleihin.

Molemmissa hoidoissa sinä itse asiakkaana saat määritellä paljonko tahdot puhua ja mitä tahdot itsestäsi kertoa.

Rosen-terapiassa puhe voi tuoda esiin jotain sellaista, mikä ei muuten tule tietoisuuteen. Usein asiat konkretisoituvat ja selkiytyvät niistä puhumalla ja toisaalta myös minä hoitajana näen miten kehosi reagoi, kun sanot jotakin ääneen. Kehon reaktiosta näkee usein selvästi, että jokin sanomasi on sinulle tärkeää ja sen toteaminen ääneen ikäänkuin vahvistaa sen mikä on totta. Tämä on joskus merkittävää oivallusten tuottamisessa ja varmistamassa tekemiämme päätöksiä. Toki hoidon aikana on myös hyvä pitää hiljaisia hetkiä, jolloin saat vain keskittyä aistimaan kehosi tuntemuksia. Joskus on tarve olla koko hoito hiljaa - sinä päätät.

Vyöhyketerapiassa voimme hoidon aikana olla vaiti, jolloin sinä saat keskittyä vain olemaan, mutta toki jos tahdot puhua jostain sinua vaivaavasta asiasta - tai vaikka sinua innostavasta asiasta, niin saat sen tehdä. Tämä on aikaa sinua varten ja saat täyttää sen juuri haluamallasi tavalla. Joka tapauksessa minä pyrin kunnioittamaan sinun valintaasi ja antamaan sinulle rauhan olla juuri siten kuin tahdot.

Lihasjännitysten taustalla voi olla fyysisten syiden lisäksi stressin tai tunnekuorman aiheuttamaa jännitystä. Siksi joskus saattaa käydä niin, että hieronnan jälkeen on hetken rennompi olla, mutta melko nopeasti jännitykset palaavat kehoon. Toisaalta kaikille ei myöskään voimakas hieronta sovi, vaan kova käsittely tuntuu kivuliaalta, jolloin keho vaistomaisesti jännittää kovien otteiden tuottamaa kipua, eikä rentoutumista lainkaan tapahdu.

Rosen-terapiassa lihasjännityksiä pyritään kohtaamaan lempeällä otteella samalla kuulostellen mitä niiden taustalla voisi olla. Pyrkimys on auttaa kehoa huomaamaan, että kyseiset jännitykset eivät ehkä enää olekaan tarpeellisia, jos ne aiheuttanut tilanne on elämässä jäänyt jo taakse. Samalla opimme paremmin havainnoimaan kehomme reaktioita arjessa ja ehkä seuraavan kerran stressin nostaessa hartiat korviin, huomaamme tietoisesti niitä rentouttaa.

Vyöhyketerapiassa aktivoimme kehon luontaista kykyä palautua kuormituksesta ja purkaa stressiä, rauhoitamme hermostoa ja rentoutamme lihasjännityksiä niiden heijastejärjestelmiä käsittelemällä.

Jos siis kaipaat hoitoa, joka huomioi myös mielen ja tunteiden vaikutuksen kehoon, niin Rosen- tai vyöhyketerapia voivat olla sinulle oikea valinta.

Energiahoidot ovat osa Ajatusvoiman palveluita ja koemme ne hyväksi keinoksi tukea toipumista, lisätä elinvoimaa ja puhdistaa pois sellaista, mikä ei enää tässä hetkessä palvele. Niiden kautta voi hoidon vastaanottajalle aueta uutta ymmärrystä ja toiveikkuutta, joka rohkaisee eteenpäin elämässä.

Meillä jokainen saa kuitenkin vapaasti itse valita sen, millaista hoitoa toivoo saavansa, joten emme pyri ohjaamaan ketään energiahoitoon, jos se ei tunnu itselle kutsuvalta. Jos taas olet kiinnostunut kokeilemaan tai tahdot kuulla lisää, niin mielellämme keskustelemme aiheesta.

Kaikki hoitokokonaisuudet räätälöidään aina sinun tarpeidesi ja toiveidesi mukaisesti.

Rosen- & vyöhyketerapian asiakkaat

Millaiset ihmiset käyvät
 hoidoissani?

Rosen- & vyöhyketerapiaan hakeutuu hyvin erilaisia ihmisiä, mutta monia yhdistää halu pysähtyä itsensä äärelle, saada selkeyttä ajatuksiinsa ja ehkä tehdä elämässään omaa hyvinvointia tukevia muutoksia. He tahtovat kuunnella oman kehonsa viisautta ja löytää luonnollisia tapoja tukea elinvoimaansa. 
Alla neljä yleistä syytä, joiden vuoksi asiakkaat hakeutuvat vastaanotolle:

Stressi, kuormitus ja palautumisen tarpeet

Hoidot tarjoavat mahdollisuuden rauhoittumiseen ja hermoston tasapainottamiseen. Monet kokevat syvän levon tilan, jota ei arjessa ole helppo saavuttaa.

Kehon kiputilat ja jännitykset

Rosen-terapia auttaa tunnistamaan ja vapauttamaan kroonisia lihasjännityksiä, jotka ovat usein syntyneet tarpeesta selvitä tilanteista, jotka ovat jo ohi, mutta kehomme ei sitä huomaa.

Henkinen uupumus ja tunne-elämän kuormitus

Monet asiakkaat hakevat tilaa, jossa voi turvallisesti kohdata pinnan alle varastoituneita tunteita, löytää enemmän vapautta olla kokonainen itsensä ja tehdä elämässä kaipaamansa muutokset.

Kehon ja mielen yhteyden vahvistaminen

Terapiamuoto tukee niitä, jotka haluavat ymmärtää, miten keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa ja miten sisäinen hyvinvointi rakentuu näiden vuorovaikutuksesta.

Lue asiakkaideNi kokemuksia

Asia­kaspa­lautteita

Aluksi tulin hoitoon lihasjännityksen takia, mutta hoitojen edetessä tulikin keskustelua melko syvällisistäkin asioista. Satu Elinan vastaanotolta lähtee kyllä rentoutuneena ja levänneenä niin fyysisesti kuin henkisesti. Suosittelut!

Rosen-hoidon jälkeen oloni oli mahtava. Hoidon aikana mieleeni nousi ajatuksia, joiden olemassaolosta en ollut lainkaan tietoinen. Vartalon jännitystilojen hiljalleen vapautuessa aloin tunnistaa ajatuskuvioita, jotka käsittelemättöminä aiheuttivat ruumiiseen outoja kolotuksia. Nyt kun tunnistan nuo "haitalliset" ajatuskuviot, voin myös tehdä niille jotain. Kiitos sinulle hyvästä hoidosta.

Minulla on fibromyalgia, sekä alaselkä- ja niskavaivoja. Yleensä hermostoni on ylijännittynyt ja vaadin itseltäni paljon. Hakeuduin Rosen- terapiaan voidakseni pysähtyä ja kuunnella kehoani. Hoidon jälkeen hartiani olivat alempana kuin tavallisesti. Tuntui kuin olisin ollut pitkällä aikamatkalla ja olin enemmän läsnä kehossani, tietoinen siitä. Nukuin hoidon jälkeisenä yönä 7 h ilman väliherätyksiä. Suosittelen lämpimästi.

Satu Elinalla on lempeä, läsnäoleva ja tukea antava kosketus, joka tuntui heijastumana myös muualla kehossani kuin kosketuspaikassa. Esimerkiksi lantion ulkoreunoissa kosketus rentoutti leuan aluetta. Sain hoidon aikana tuntuman silmien taakse patoutuneesta itkusta ja siitä muodostunut paine lieveni. Rentoutunut, väsynytkin olo oli jälkeenpäin - varasin hoidon jälkeen itselleni aikaa ja rauhaa, ja se oli hyväksi.

“Mun on usein vaikea tietää mihin tilanteeseen mielessäni menen, kun meditaatiossa ohjataan menemään sellaiseen paikkaan, missä on oikein hyvä olla. Nyt löysin sellaisen paikan, kun sun käsi oli mun poskella hoidon lopuksi.”

“Tuntuu helpolta vastaanottaa tämä sun kosketus. Se on sellaista myötäilevää. Näiden hoitojen koen tuoneen itsemyötätuntoa ja hyväksyntää, mitä on ollut aiemmin vaikea kokea. Vaikka toki ikä varmasti myös tuo näitä lisää.”

Hoidon jälkeen olin tosi väsynyt - silleen hyvällä tavalla. Yön nukuin sikeästi ja kun heräsin tuntui kuin olisin ollut pumpulissa, mihinkään ei sattunut.

“En ole varmaan ikinä ollut näin rento!”

Olen vähän yllättynytkin Rosen-hoitojen voimasta. Koen, että jo nämä muutamat kerrat ovat auttaneet minua olemaan enemmän oma itseni. Olen uskaltanut vaikeissa tilanteissa sanoa, mitä oikeasti haluan sanoa, enkä ole itkenyt kuten aiemmin. Kyllä mä aion tulla jatkossakin “ylläpitohoitoon”, jotta saan resilienssiä elämän haastaviin tilanteisiin.

“Ihan kuin ois joku valo syttynyt päähän, kun sä pidit käsiä noin.”

“Sulla on tosi lempeä kosketus - siis ihan todella!”

Olen käynyt vuodesta 2021 vyöhyketerapiassa Satu Elinalla ja kokenut hoidon sekä sen seuraukset monella tapaa hyvänä. Satu Elinan taito kuunnella ja paneutua kokonaisvaltaisesti hoidettavaan on vailla vertaa. Olo kohdatuksi tulosta hoitaa tärkeällä tavalla jo itsessään. Lämmin suositus Satu Elinan vastuulliselle ja taitavalle vyöhyketerapiahoidolle.

Vyöhyketerapiasta olen saanut helpotusta ajoittain häiriintyneeseen uneen ja stressiin, tasapainoa hermostoon sekä tukea yleiseen hyvinvointiin. Säännöllinen hoitorytmi on purkanut kehomielen kuormitusta ja vahvistanut sen voimavaroja.

Kävin vyöhyketerapiassa kahdeksan hoidon sarjan ja viidennen hoidon jälkeen aloin taas nukkua aamuun saakka. Olen vuosia stressaavan elämäntilanteen jälkeen aina heräillyt aamuöisin ja herätessä aivot ovat menneet niin ylikierroksilla etten ole pystynyt nukahtamaan uudelleen. Nyt muistan taas miltä tuntuu herätä rauhassa hyvin nukutun yön jälkeen.

Susta huokuu sellainen lämpö - olet kuin rantakallio, joka on kerännyt itseensä auringon lämpöä.

Antaisin sinulle intiaaninimeksi “la Paz” - rauha, koska se sinusta välittyy.

Tulin Rosen-hoitoon saamaan apua stressioireisiin ja hermoston ylivirittyneisyyteen, ja olen käynyt Satu Elinalla jo lähemmäs 10 kertaa. Rosen laskee stressikierroksiani ja rentouttaa koko kehoa. Se, että hoidossa puhutaan samalla kehon tuntemuksista ja niiden takana olevista ajatuksista, auttaa ymmärtämään paremmin oman kehon ja mielen kaavoja ja myös saamaan niihin helpotusta.

Olo on hoidon jälkeen rauhallinen, seesteinen ja rentoutunut, ja se heijastuu arkeen myös hoitoa seuraavina päivinä. Olen kokenut Rosen-hoidot tehokkaammaksi rentoutuskeinoksi kuin hieronnan.

“Sen olen muutoksena huomannut, että olen osannut olla jämäkämpi ja pystynyt paremmin pitämään kiinni omista rajoistani lapseni isää kohtaan, eli ettei ole aina niin, että minä joustan ja luovun esim. omista menoistani. Huomaan, että myös töissä olen osannut paremmin pitää puoliani.”

Tutustu terapeut­tiisi

 Satu Elina Laamanen

Olen Satu Elina Laamanen ja olen noin 20 vuoden ajan saanut kosketuksen kautta luoda yhteyttä kehohoidoissa käyviin asiakkaisiini. Pidän suurena kunniana sitä, että ihmiset päästävät minut fyysisesti lähelleen ja jakavat samalla usein myös heitä koskettavia asioita. Ne koskettavat minuakin, enkä koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka kaunis ihminen on aidoimmillaan, vaikka se on usein sellaista, mitä yritämme muilta peittää - toki silloin olemme myös haavoittuvimmillamme.

Kehohoitojen rinnalla olen opiskellut myös lähihoitajaksi ja tehnyt töitä pääosin ikääntyneiden parissa. Nyt olen valmistumassa fysioterapeutiksi, eli minulla on hyvä ymmärrys anatomiasta ja fysiologiasta; ja hyödynnän toki kaikkea oppimaani jokaisen asiakkaani hyväksi parhaani mukaan.

Työkokemukseni on laaja, sillä olen ensimmäiseltä ammatiltani ekonomi/KTM ja työskennellyt taloushallinnossa business-maailmassa, avustustyöntekijänä maailman kriisialueilla, sekä kotimaassa hoitajana haavoittuvimmassa asemassa olevien parissa. Olen siis nähnyt kaikenlaista ja osaan samaistua monenlaisiin tilanteisiin.

Jos minua pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi rauha. Parhaiten viihdyn luonnon rauhassa kulkemassa meren rannalla, metsässä tai Lapin tuntureilla. Toisaalta rakastan tanssia ja musiikin rytmiin sulautumista. Ja tietysti aitoa yhteyttä ihmisten välillä! Hienoimpia kokemuksia on päästä todistamaan, kuinka joku saa oivalluksen, huomaa uuden mahdollisuuden elämässään, tai pystyy kohtaamaan jonkin häntä pitkään vaivanneen asian huomaten, ettei se lopulta olekaan niin ylivoimainen asia kuin miltä se on tuntunut. Joskus tällaiseen asiaan liittyneet tunteet voivat vain virrata lävitsemme, kun lopulta uskallamme ottaa ne vastaan, eivätkä ne sen jälkeen enää pääse rajoittamaan elämäämme.

Elämässä on paljon vaikeita ja synkkiä asioita, mutta toisaalta siinä on myös paljon kauneutta, rakkautta ja valoa!

Kuulun Luonnonlääketieteen Keskusliitto ry:hyn sekä Yhdistävä Lääketiede ry:hyn, ja olen sitoutunut näiden yhdistysten eettisiin ohjeisiin. Luonnollisesti myös sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilönä ammattieettiset käytännöt ovat minulle itsestäänselvyys.

Energia­hoidot

Vaikutamme toisiimme hyvin hienovaraisilla tavoilla itse sitä edes tajuamatta. Tiedostamattamme peilaamme toistemme hermoston tilaa ja mukautamme hengityksen samaan rytmiin toista lähellä ollessamme. Energiahoidoissa näitä hyödynnetään tietoisesti kehon värähtelyn tasapainottamiseen, mutta tätä toki tapahtuu kaikessa hyvässä hoidossa luonnostaankin. Energiahoidossa kutsumme lisäksi tueksemme luonnossa ikiaikaisesti vaikuttavan elinvoiman ja pyyteettömän rakkauden, joka myötätuntoisesti ymmärtää ja hyväksyy kaiken, mitä inhimilliseen elämään kuuluu.

Tärkeintä on se, mitä sinä itse ajattelet ja mitä uskot - oma ajatusvoima kannattaa käyttää hyvän lisäämiseen ja valikoida tarkkaan, mitä päästää omaan elämäänsä vaikuttamaan.

Toiveeni on olla tukenasi matkalla niihin oivalluksiin ja muutoksiin, jotka ovat sinulle hyväksi. Jokaisella on oma polkunsa ja omat tavoitteet, joihin lopulta on itse osattava kulkea, mutta joskus on hyvä olla ainakin hetken matkaa myötäelävä kanssakulkija, jolle voi taakkaansa keventää.

Luonto on täynnä parantavaa voimaa ja suorastaan maagisilta tuntuvia kokemuksia, kun vain virittyy sitä aistimaan - eikä mikään ole sen luonnollisempaa.

Ajattelen, että jokainen ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija, eikä siksi kenenkään ulkopuolisen pidä määritellä mitä joku on tai ei ole.

AjATUSVOIMA TIIVISTETTYNÄ

Tukena matkallasi luonnolliseen hyvinvointiin ja omaan voimaan.

Vyöhyketerapia

Kokonaisvaltainen hoito, joka aktivoi kehon omaa paranemiskykyä.

Rosen-terapia

auttaa vapauttamaan kehon jännityksiä ja ymmärtämään omia reaktiotapoja.

Fysioterapia (Tulossa pian)

Tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoitoa ja kuntoutusta.

Vuodesta 2004

Yli 20 vuoden kokemus kehon ja mielen hyvinvoinnista.

Rosen- & vyohyketerapian hinta

Hinnasto

Koko kehon vyöhyketerapia

Aktivoi kehosi kyky parantaa ja tasapainottaa itseään.

60 € / tunti

Rosen-kehoterapia

Anna kehosi levähtää ja vapauttaa turhat jännitykset sekä tunnekuormat.

60 € / tunti

Yhdistetty kokonaisuus - esim.

Rosen + vyöhyketerapeuttinen käsittely tai Vyöhyketerapia + niska-hartia-hieronta tai
Vyöhyketerapia + vagus-hermon aktivointi

85 € / 90 min

Haluatko kysyä jotain?

Yhtey­denot­tolomake